Kaikki kuolee mun unissain

Äiti, isä, poikaystävä, lemmikit, sisarukset, syntymättömät lapset, tuntemattomat henkilöt, minä. Tuntuu, että unissani kuolevat nykyään kaikki. Viime yön unet olivat erityisen sekavia ja sisälsivät mm. lentokoneturman ja oman (kuvitteellisen) lapseni kuoleman. 

Kaikki varmasti näkevät inhottavia unia aika ajoin, mutta itselläni unessa koetut tunteen jäävät ns. päälle. Herätessäni olen ahdistunut ja masentunut, vaikka tiedän, että kaikki oli vain unta. Pelkään läheisten kuolemaa enemmän kuin mitään ja ehkä siksi nämä asiat vainoavat minua öisin. 

Unissani ei ole hulluja murhaajia tai hirviöitä, vaan tapahtumia jotka tuntuvat todellisilta ja samalla niissä on jotain todella hämäräperäistä, mikä tekee unesta pelottavan. Saatan olla jossakin tutussa ympäristössä, jossa tapahtuu kuitenkin jotain outoa, esim. kukaan ei puhu tai tuijottaa minua oudolla ilmeellä. Ihmiset kuolevat luonnollisilla tavoilla unissani; katolta putoaa jäätä tai lentokone syöksyy maahan. Itse en voi unissani muuta kuin katsoa vierestä kun kaikki tapahtuu. Unissani on usein monta tekijää ja muuttujaa ja joskus unet sulautuvat ja ottavat vaikutteita edellisistä unista, saatan jopa nähdä unta unen sisällä. Se ei ehkä kuulosta pelottavalta, enkä unissani yleensä ole peloissani, mutta todella ahdistavaa se on.

 Yritin etsiä kuvaa, joka parhaiten kuvastaisi unieni järjettömyyttä. Tämä osui lähimmäksi. ahdistava ja tuntuu jostain syystä todelta.

Olen ollut myös superstressaantunut opinnoistani, jotka alkavat ensi viikolla. Olisi vielä niin paljon tehtävää, ennen kuin itse opinnot alkavat: opiskelijakortin tilaus, kielikursseille ilmoittautuminen jne. Kaikki tuo vain tuntuu niin ylivoimaiselta, kun itse uusi opiskelupaikkakin jännittää ihan tajuttomasti.

Jotain positiivistakin on tapahtunut. Sain itseni vihdoin ja viimein käymään omalääkärin luona ja hän teki minulle lähetteen fysioterapiaan lantionpohjalihas jumppailua varten. Ensimmäinen fysioterapia kerta onkin  sitten syyskuun puolella. Toivottavasti siitä olisi hyötyä tähän vestibuliittiin, kun sain taistelutahtoni vihdoin takaisin. 

Pääsin myös mielenterveyskuntoutujien tukiryhmään varasijalta! Olen samaan aikaan iloinen ja samaan aikaan hermostuttaa. Noh, sekin alkaa vasta ensi kuun puolella, joten kyllä tässä riittää aikaa pohdiskella asiaa.

Kuva: http://data.whicdn.com/images/52369306/1334590327_4ever_alone_gag_original.jpg