Lennän pois pesästä

En olekaan muistanut kertoa, mutta muutan piakoin pois kotoa. Ja pahoittelut, tämä muuttojuttu ei periaatteessa liity blogini "perusaiheisiin", mutta tämä koskettaa elämääni niin suuresti.

Muutan kuitenkin semmoiseen opiskelijasolu tyyppiseen asuntoon, joten muutto yhteen poikaystäväni kanssa tulee viivästymään. Mutta oikeastaan ehkä näin on parempi, sillä meillä molemmilla on nyt elämässämme paljon kaikenlaista puhaa, joka tekisi yhteenmuuton hankalaksi. Ehkä puolen vuoden päästä voisikin onnistua koko rumba. Itse pidän tätä parempana ratkaisuna myös siinä mielessä, että ehdin harjoitella omillaan elämistä eikä tarvitse mennä niin, että molemmat muutamme suoraan kotoa yhteen. Nimittäin varmasti arjen tuomat muutokset tuovat stressiä ja ehkä myös ryppyjä parisuhteeseen. Tällä tavoin edes minä saan jotain esimakua itsekseen elämiseen.

Olen kovasti tämän viikon pakkaillut tavaroitani riemun ja kauhun sekaisin tuntemuksin. Lasken koko ajan rahojani ja sitä paljonko ruokaan ym menee rahaa, olen jo suunnitellut ensimmäisen viikon ruokalistan! Sitten kun palaan kouluun ja rahaa tulee vähemmän, saatan jotua elämään tiukoilla, mikä stressaa toki kovasti. Kesän ehtii onneksi hyvin harjoitella budjetin pitämistä, mistä voi sitten syksymmällä karsia ns. "turhat" tuotteet.

Olen aina ollut hyvin pihi, joten uskon kyllä pysyväni ainakin shoppailu ja ruokapuolella hyvin budjetissa. Kuitenkin puhelinlasku ja netti hiukan huolestuttavat, sillä netti on välttämätön ja tykkään puhua paljon puhelimessa poikaystäväni kanssa. Olemme toisaalta miettineet, jos jättäisimme puhelut väliin ja käyttäisimme Skypeä. Silloin ei voisi tosin soitella, ellei olisi tietokoneen ääressä. Tiedän kokemuksesta, että kännykkälaskuni on minimaalinen, jos en soita ja tekstaa poikakaverilleni. Ennen kuin aloimme seurustella, minulla oli liittymä, jonka lasku tuli käytön mukaan ja oma laskuni oli n. 5e/kk.

Millainen oli teidän ensimmäinen muuttonne? Haluatteko antaa jotain vinkkejä mitä pitäisi ottaa huomioon?

Kuva: http://www.ngcsuthesaint.com/2012/04/how-to-move-out-without-the-hassle/

Juhannus

Taas on ehtinyt viikko vierähtää edellisestä päivityksestä. Syynä tähän ovat Juhannus ja työt, jotka ovat vieneet mehut aika tehokkaasti. Pahoitteluni.

Juhannus sujui rauhallisissa merkeissä poikaystävän kainalossa. Kuten olin ounastellutkin, poikaystäväni oli vailla "naisellista lämpöä" ja päädyimmekin sitten yhdyntään. Fyysisessä mielessä yhdyntä onnistui tällä kertaa yllättävän hyvin, ei juuri lainkaan kipua, mistä olimme molemmat toki kiitollisia. Kuitenkin henkisellä puolella ei mennyt niin hyvin. Minulla oli paineet seksistä, koska viime kerrasta oli jo kaksi kuukautta, joten suostuin yhdyntään vaikken olisi oikeasti halunnut. Sain jonkun ahdistuskohtauksen, sillä minulla oli hiukan hengitysvaikeuksia (hengitin liian tiheästi) ja minulla oli koko ajan henkisesti paha olla, vaikkei fyysisesti sattunutkaan. Jouduimme kyllä lopettamaan ns. "kesken kaiken" sillä kipuja alkoi tulla myöhemmin. Itselleni tämä oli kuitenkin vain pakotie tilanteesta. Vakuuttelin poikaystävälleni, että kaikki on ok ja menin vessaan - itkemään.

Tilanne oli hämmentävä. Yleensä jännitys ja ahdistus on lauennut jos yhdyntä on onnistunut. Tällä kertaa niin ei kuitenkaan käynyt. Eipä minua onneksi muuten Juhannus viikonloppuna ahdistanut, vaikka olimme aika intiimisti koko ajan, tosin yhdynnät jäivät siihen yhteen kertaan. Mainitsin kyllä myöhemmin poikaystävälleni, että minulla oli ollut pientä ahdistusta ilmassa, mutta kun hän kysyi: "Kai se oli kuitenkin kivaa?", en vain osannut vastata kieltävästi. Mitä tässä oikein pitäisi tehdä?

Kuva sivulta: http://www.sheknows.com

"Matkustan ympäri maailmaa, laukussa leipää ja piimää vaan"

Kotona jälleen. Oikeastaan minua masensi tulla kotiin, sillä olin viettänyt vuoden ehkä parhaimmat hetket reissussa, kera parhaan ystään. Ikävä on kova! Edellisestä tapaamisestamme oli ehtinyt jo vierähtää kaksi vuotta, mutta hänen tullessaan minua vastaan lentokentälle, tuntui kuin mikään ei olisi muuttunut! Ihmeellistä!

Reissuni oli siitäkin erityinen, että kärsin hyvin vähän ahdistuneisuudesta. Ainoat paniikin ja ahdistuksen hetket koin ollessani lentokentällä, sillä panikoin etten ehtisi lentokoneeseen tai että matkalaukkuni katoaisi. Ahdistukseni oli jo lähes paniikkikohtauksen luokkaa, mutta pyrin hillitsemään itseäni parhaani mukaan ja kaikki kääntyi parhain päin. Perillä kaikki huolet ja murheet unohtuivat ja sain keskittyä täysin hauskanpitoon. Oli kuitenkin erityisen surullista lähteä pois. Lentokentällä kulkiessani en osannut muuta kuin itkeä hiljaa itsekseni. Milloin näkisimme jälleen? Miksi parhaimman ystäväni piti asua niin kaukana minusta?

Nyt sitten olen kotosalla ja ensimmäinen työpäiväni on takanapäin. Nukuin edellisen yön hyvin huonosti, heräsin tunnin välein, koska luulin, että olin jo myöhässä töistä. Suunnattomasta väsymyksestäni huolimatta, olen kuitenkin hyvin tyytyväinen tämän päivän tapahtumiin. Kuten olin ounastellut, työ ei ole ainakaan tämän päiväisen perusteella erityisen stressaavaa. Se on hyvin fyysistä työtä, mutta ainakin tänään sain tehdä täysin omaan tahtiini. Yleensä ylenkatson ruumiillista työtä, mutta tämä oli itseasiassa ihan ok. Tiedä sitten parin viikon työskentelyn jälkeen. Tämän päiväisen jälkeen oloni on kuitenkin varmempi ja iloisempi, kun tiedän millaista työ on. Viime kesän työ oli puolestaan henkisesti liian raskasta minulle, joten olen hyvin iloinen, ettei minun tarvitse olla samassa paikassa.

Ainoa huolenaiheeni tällä hetkellä on poikaystäväni tapaaminen, koska reissuni ja muiden syiden takia en ole nähnyt häntä n. 3 viikkoon. Ja noh, miehillä on tarpeensa. Vähän jänskättää nähdä hänet, omalla tavallaan pienet paineetkin siitä pitäisikö harrastaa seksiä, koska sitä hän varmasti odottaa.

"Here's my number, so call me maybe"

Paljon on ehtinyt taas tapahtua. Kesälomat ovat ehtineet alkaa, hip huraa! Oma kesälomani ei tosin pitkä ole töiden takia, mutta ehdin tässä muutaman viikon lomaillakin. Kesä tulee omalta osaltani olemaan hyvin paljon ohjelmaa täynnä, tänäänkin vasta kotiuduin ja huomenna taas mennään uudestaan matkailemaan. Blogini saattaakin olla taas hetken hiljainen, sillä nyt kun on vähän lomaa suotu, niin haluan viettää sen täysillä.

Loma ei kuitenkaan alkanut täysin leppoisissa merkeissä, sillä nyt olen onnistunut sotkemaan itseni aikamoiseen suhdekiemuraan. Viikonloppuna olin eräissä ystäväni valmistujaisjuhlissa, joissa sitten tapasin mukavan pojan. Meillä juttu luisti tosi hyvin, mistä voinen osittain kiittää myös alkoholia, sillä olen yleensä miesseurassa hyvin pidättyväinen. Juomaa kului ja myös kaikenlaisia kehuja alkoi lennellä. Halailtiin, vaihdettiin puhelinnumerot ja sovittiin milloin nähdään (tyyppi asuu kaukana kotipaikkakunnaltani). Tajusin vasta loppuillasta kun hän alkoi kehumaan minua kauniiksi, että tuo on koko illan flirttaillut ja on nyt ihan lääpällään minuun. Haluan tässä kohtaa korostaa, että seurustelen vakituisesti. OLEN TYHMÄ. Jos olisin ollut selvinpäin olisin varmasti tajunnut, mutta jotenkin mielsin kaikki halit semmoisiksi "perus" kännihaleiksi. Aamulla vain toivoin että jätkä olisi unohtanut minut tai ei olisikaan kiinnostunut. Mutta tittidii facebookiin tulikin sitten kaveripyyntö, jonka päätin tosin hyväksyä, sillä ajattelin että mielummin hyväksyn hänet ja torjun hänet suoraan jos hän yrittää jotain kuin olla salamyhkäinen. Ainakin tämän uskon satuttavan tyyppiä vähemmän, sillä tahdon kyllä asiallisesti selittää asian, jos hän vielä osoittaa olevansa minusta kiinnostunut. Paras tilanne olisi jos hän ei enää ottaisi yhteyttä ja unohtaisi tapaamisemme. Onneksi se ei ole mikään treffityyppinen tapaaminen, vaan hän on tulossa kavereidensa kanssa käymään lähellä kotipaikkaani ja he kaipaisivat opasta.

Tilanne harmittaa minua tosi paljon, sillä tämä tyyppi on tosi mukava ja asiallinen kaveri enkä haluaisi, että hän pahoittaa mielensä. Minusta olisi myös tosi inhottavaa ilmoittaa, etten voisikaan olla "oppaana" hänelle ja hänen kavereilleen, sillä noh, lupaus on lupaus. Oikeasti en kyllä haluaisi lähteä, vaikken seurustelisikaan, sillä olen selvinpäin aika erilainen kuin humalassa. Humalassa olen oikeastaan sitä mitä haluaisin olla: itsevarma, hauska ja puhelias. Todellisuus on kuitenkin aika erilainen.

Voi kertoa, että tämä ei ole ensimmäinen kerta. Jätkillä on tapana ihastua minuun ja alkaa flirttailla kanssani kun olen humalassa. Olen niin sinisilmäinen ja pösilö, että minulla menee jonkin aikaa, että ymmärrän että minulle flirttaillaan. Ja omalla tavallaan se on imartelevaakin, täytyy myöntää. Baarissa tosin ymmärrän kyllä minkä perässä useimmat miehet ovat, joten annan hyvin usein rukkaset. Välillä olen kuitenkin antanut typeryyksissäni puhelinnumeroitani ties kelle ja seuraavana aamuna punaisin korvin jättänyt vastaamatta puheluihin. Tämä tyyppi ei ole onneksi soittanut minulle, helpotus. Minulla on myös joissakin baareissa vaki tanssipartnereita joiden kanssa tanssin läpi yön, mutta ei mitään sen ihmeellisempää. 

Tilanteen tekee kuitenkin erilaiseksi se, että tyyppi vaikutti oikeasti kivalta tyypiltä ja (hävettää myöntää) jos en seurustelisi voisin olla jopa kiinnostunut hänestä.

Olo on tosi epätoivoinen. Järki sanoo, kuten jo aiemmin totesin: jos hän ottaa yhteyttä, anna pakit. Mutta tunteet sanovat: entä jos hän pahoittaa mielensä? Pliis älä ota yhteyttä, niin minun ei tarvitse huolehtia asiasta

Taisin aikaisemmin mainita, että aion nauttia täysillä lomasta? Niin minun pitäisikin! Menen tästä pakkailemaan laukkujani, jotta saan tämän inhottavan ajatusmöykyn pois ja saisin tilalle matkakuumeen! Hyvää kesää ja loman alkua kaikille! :)