Juhannus sujui rauhallisissa merkeissä poikaystävän kainalossa. Kuten olin ounastellutkin, poikaystäväni oli vailla "naisellista lämpöä" ja päädyimmekin sitten yhdyntään. Fyysisessä mielessä yhdyntä onnistui tällä kertaa yllättävän hyvin, ei juuri lainkaan kipua, mistä olimme molemmat toki kiitollisia. Kuitenkin henkisellä puolella ei mennyt niin hyvin. Minulla oli paineet seksistä, koska viime kerrasta oli jo kaksi kuukautta, joten suostuin yhdyntään vaikken olisi oikeasti halunnut. Sain jonkun ahdistuskohtauksen, sillä minulla oli hiukan hengitysvaikeuksia (hengitin liian tiheästi) ja minulla oli koko ajan henkisesti paha olla, vaikkei fyysisesti sattunutkaan. Jouduimme kyllä lopettamaan ns. "kesken kaiken" sillä kipuja alkoi tulla myöhemmin. Itselleni tämä oli kuitenkin vain pakotie tilanteesta. Vakuuttelin poikaystävälleni, että kaikki on ok ja menin vessaan - itkemään.
Tilanne oli hämmentävä. Yleensä jännitys ja ahdistus on lauennut jos yhdyntä on onnistunut. Tällä kertaa niin ei kuitenkaan käynyt. Eipä minua onneksi muuten Juhannus viikonloppuna ahdistanut, vaikka olimme aika intiimisti koko ajan, tosin yhdynnät jäivät siihen yhteen kertaan. Mainitsin kyllä myöhemmin poikaystävälleni, että minulla oli ollut pientä ahdistusta ilmassa, mutta kun hän kysyi: "Kai se oli kuitenkin kivaa?", en vain osannut vastata kieltävästi. Mitä tässä oikein pitäisi tehdä?
Kuva sivulta: http://www.sheknows.com
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti