Koulussa ei kiinnosta jutella kenenkään kanssa, ei edes kavereiden. Muiden puhe kulkeutuu jotenkin kummallisesti ohi omien korvieni, samalla kun itse tuijotan seinää tai ruokalassa omaa lautastani. Välillä havaitsen etäisesti, että ympärilläni ihmiset käyvät kovaa keskustelua, mutta en jaksa liittyä mukaan, saati edes kuunnella mistä on kyse. Joskus saatan erottaa keskustelusta oman nimeni, kun minulta kysytään jotain, johon yleensä vastaan mahdollisimman lyhyesti.
Kotona (tai kämpillä, ihan miten vaan) en jaksa jutella kämppisteni kanssa, varsinkaan iltaisin. Ellen ole lähes varma siitä, että saan olla oman huoneeni hiljaisuudessa, isken oven kiinni. Minua ei haittaa, jos kämppikseni kysyvät vaikka yksittäistä asiaa tai tulevat syömään keittiöön samaan aikaan kuin minä, mutta en jaksa hölöttää pitkiä aikoja. Varsinkin toinen kämppiksistäni on kova puhumaan ja yritän parhaani mukaan olla jumiutumatta keskusteluun hänen kanssaan, vaikka hän on tosi mukava. En vaan yksinkertaisesti jaksa, eikä kiinnosta. Tulee vain sellainen olo, että haluaa olla rauhassa, vaikka olisi kuolettavan tylsää vain istua omassa huoneessaan.
Välillä minulla on kuitenkin päiviä, että jaksan puhua ihmisille koulussa ja kotona. Sanon näitä päiviä hyviksi päiviksi, viime viikolla niitä oli yksi. Silloin kun en jaksa puhua, on mieleni usein äkäinen, ahdistunut tai murheellinen. Olen kuitenkin pohtinut mistä tämä mielenmuutos johtuu, sillä viime vuonna ihmiset kiinnostivat minua enemmän kuin nykyään, vaikka olin jo silloinkin ahdistunut.
Ai niin! Sain ajan kuraattorille! Tosin venyy seuraavalle viikolle, mutta pääasia, että pääsee jutustelemaan ja kuulemaan hänen mielipiteensä siitä, että kannattaisiko aloittaa lääkitys.
Kuva: http://anxietytreatmenthub.com/types-of-anxiety-disorders/social-anxiety-disorder/social-anxiety-disorder-symptoms/
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti