Viime viikonloppu oli itsetutkiskelun paikka. Minulta kysyttiin monia yksinkertaisia, mutta tärkeitä kysymyksiä, joihin en osannut kaikkiien edes vastata. Päätin listata tähän muutaman kysymyksen, joista jokaista jouduin pohtimaan tosissani.
Mistä haaveilet?
Haaveilen yhteisestä asunnosta poikakaverini kanssa, opiskelusta yliopistossa, sekä siitä että kaikki muuttuisi vielä jonain päivänä paremmaksi.
Mitä haluaisit harrastaa?
En tiedä. Käyn toki välillä jumppailemassa, mutta vain sen takia, että en lihoisi. Olen lopettanut monet harrastukseni itsetunnon puutteen vuoksi, enkä sen takia tiedä mistä harrastuksesta voisin nauttia.
Mitkä asiat tekevät sinut onnelliseksi?
Minulle läheiset ihmiset. Perheeni, poikaystäväni, muutama ystävä.
Mitä haluat tehdä tulevaisuudessa, opintojen jälkeen?
En tiedä. Kun ihmiset kysyvät mitä tulevaisuuden suunnitelmia minulla on, vastaan aina, että aion opiskella. Mutta mitäpä opiskelujen jälkeen? Ajatus vakituisen duunin aloittamisesta tuntuu hirveältä, enkö voisi aina vain opiskella? Tuntuu välillä ettei minulla ole tulevaisuutta.
Millä tavoin olet luova tai toteutat itseäsi?
En enää mitenkään. Minä olen kirjoittanut tarinoita, tanssinut ja näytellyt. Lopetin nuo kaikki aikanaan, itsetunnon puutteen vuoksi. Anteeksi nyt taisin valehdella. Kyllähän minä toteutan itseäni kirjoittamalla tätä blogia! En tullut aiemmin sitä ajatelleeksi, koska en koe itseäni mitenkään erityisen hyväksi tässä. Aiemmin koin oikeasti itseni hyväksi kirjoittajaksi, tanssijaksi ja näyttelijäksi, mutta tämä blogin kirjoittelu... noh, en oikein tiedä, tällaista ajatusten sekamelskaahan tämä on, kuin päiväkirjaa kirjoittaisi. Tai siis...eihän kukaan voi olla hyvä tai huono päiväkirjan kirjoittamisessa, vai mitä?
Viimeisen kysymyksen kysyin minä itse:
Onko elämäsi merkityksellistä?
Tähän en osaa itse vastata. Minulla on ympärilläni ihania ihmisiä, joista välitän ja joista haluan pitää kiinni. Tässä suhteessa elämäni on merkityksellistä: minulla on jotain josta en halua luopua.
Mutta....
en koe olevani tarpeeksi hyvä tänne. Näen itsessäni virheitä ja peilaan itseäni jatkuvasti muihin. Voisin haukkua itseäni loputtomiin, mutta jopa minun on välillä sensuroitava omia tekstejäni, jotta ne eivät vaikuttaisi liian negatiivisilta. En ajattele muiden olevan virheettömiä, tai että minä olisin maailman huonoin ihminen maailmassa. Elämä tuntuu nyt vain liian kuormittavalta. Tuntuu kuin en sopisi siihen muotiin, jonka kulttuurimme on muovannut meille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti